|
Jos henkilön
työnteon estää sellainen lakko tai työsulku, jolla ei ole välitöntä eikä
välillistä riippuvuussuhdetta kyseisen henkilön työehtoihin tai työoloihin, on
hänellä muiden edellytysten täyttyessä oikeus soviteltuun tai täyteen
työttömyyspäivärahaan. Tällaisessa tapauksessa ei aseteta omavastuuaikaa.
Henkilön on kuitenkin työttömyyspäivärahaoikeuden saamiseksi ilmoittauduttava
työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Henkilöllä on oikeus työttömyyspäivärahaan
aikaisintaan palkanmaksun keskeydyttyä.
Työntekijällä
on oikeus saada palkka enintään 7 päivän ajalta, mikäli hänen
työntekonsa on
estynyt sellaisen toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpiteen
johdosta,
jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa.
Työehtoihin ja
työoloihin vaikutuksettoman työsulun osalta palkanmaksuvelvollisuus on
yleensä
14 päivää. Työttömyyskassan on tarvittaessa selvitettävä miltä ajalta
henkilöllä on oikeus palkkaan. Niillä työntekijöillä, joiden sopimusalaa
lakko
tai työsulku koskee, ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan.
Työttömyyspäivärahaa
ei makseta työriidan aikana henkilöille, jotka ovat joutuneet
työttömiksi
välittömästi lakon tai työsulun johdosta. Tämän lisäksi
työttömyyspäivärahaa ei
makseta työriidan aikana henkilöille, jotka ovat joutuneet välillisesti
työttömiksi lakon tai työsulun johdosta ja joiden työsuhteen ehtoihin
pyritään
lakolla tai työsululla vaikuttamaan. Henkilön on katsottu olleen
työttömänä
välillisesti lakon johdosta esimerkiksi silloin, kun hän on tehnyt samaa
työtä
kuin lakossa olevat, vaikka hän ei olekaan kuulunut lakossa olevaan
työntekijäjärjestöön.
Jos lakko tai
työsulku on sellainen, jolla on riippuvuussuhde henkilön työoloihin tai -
ehtoihin
ja hän on ennen lakon alkamista ollut kokonaan työtön ja saanut
työttömyyspäivärahaa,
hänelle maksetaan edelleen työttömyyspäivärahaa lakon aikana. Samoin
menetellään
kokonaan lomautetun henkilön kohdalla edellyttäen, että lomautusilmoitus
on
annettu ennen lakkovaroitusta tai työsulkuilmoitusta.
|